29. marraskuuta 2009

Tortillaa ja quesadilloja

Quesadillat ovat pannulla lämmitettyjä tortilloja, joiden välissä on juustoa ja kaikkia muita hyvyyksiä. Resepti on simppeli ja niitä on pilvin pimein, mutta dokumentoidaan tämä omakin viritys. Sisuksen täytteitä voi varioida miten vain, mutta tortillat kannattaa voidella sulate- tai tuorejuustolla - näin niistä tulee paljon parempia. Tämäkin opittiin tuijottamalla jotain kokkiohjelmaa krapulassa. Valkosipulilla tai paprikalla maustettu juusto toimii oikein hyvin.

  • 400 g naudan paistijauhelihaa
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 2 punasipulia (100 g pala)
  • 2 rkl sokeria
  • valkosipulia
  • chiliä
  • juustoraastetta ehkä 200 g (mulla oli musta- ja punaleimaista emmentalia)
  • isoja vehnätortilloja (tai minkä kokoisia paistinpannuun mahtuu)
  • Viola Afrikan paprika -tuorejuustoa
  • kermaviiliä, paprikaa, tomaatteja, kurkkua, salaattia ja tomaattisalsaa lisukkeeksi
Silputaan toinen sipuli ja valkosipuli ja kuullotetaan ne pannulla. Ruskistetaan jauheliha ja maustetaan suolalla. Olen tykästynyt yrttisuolaan, se toimii mainiosti kun tehdään mausteisia pöperöitä. Kun jauheliha on ruskistunut, lisätään tomaatti ja sokeri, sekä chiliä niin paljon kuin kehtaa. Jos käytetään hyvin vahvaa salsaa (jota unohdin tällä kertaa ostaa, enkä jaksanut tehdä itse), niin maustamisen voinee jättää vähemmälle. Minä en jättäisi. Annetaan hautua kunnes liiat nesteet ovat haihtuneet, ehkä 15 minuuttia.

Levitetään kahden tortillan pinnalle tuorejuustoa. Jos tortilla ei mahdu kokonaisena pannulle, niin yhden tortillan voi taitella puoliksi, eikä laittaa kahta päällekkäin. Levitetään yhden tortillan päälle tasaisesti jauhelihamössöä, sitä riittää kolmeen isoon quesadillaan tai kahteen quesadillaan ja kahteen tavalliseen tortillaan. Lisätään vielä reippaasti hienoksi hakattua sipulia ja lopuksi juustoa. Painetaan toinen tortilla tekeleen päälle ja painellaan tasaiseksi. Paahdetaan öljyämättömällä paistinpannulla keskilämmöllä kunnes juusto on sulanut, tähän kuluu ehkä 5 minuuttia. Jos tortillan haluaa paahtuneeksi kummaltakin puolelta, voi sen kääntää varovasti. Tähän kyllä tarvitaan melkein kolme kättä.

Quesadilla leikataan sopiviksi tarjoilupaloiksi vaikka pitsaleikkurilla, 4-8 palaa on sopiva. Tämä on aika tuhtia evästä, joten hirveän monta ei tarvita henkeä kohti. Lisukkeena tarjotaan tuoreita vihanneksia viipalotuna, salsaa ja kermaviiliä tai ranskankermaa. Kermaviiliä ei kannata unohtaa, koska se raikastaa ja lieventää mukavasti tulisuutta.

Tein aineksista kaksi quesadillaa, sekä kaksi tavallista tortillaa. Kuuden ison tortillan pakkaus riitti hyvin. Edellisenä iltana tehtyjen dippien jämät toimivat kastikkeena salaateille, sekä tavalliselle tortillalle.

Quesadillaan sisälle voi tunkea melkein mitä vain kunhan ainekset on melko pieneksi paloiteltua. Kuten tortillojenkin syömisessä, ahneella on yleensä tämän kanssa paskainen - tai ainakin sottainen - loppu.

Muita sopivia täytteitä ovat ainakin seuraavat kombot:
  • kanasuikaleet + jalapenosiivut
  • pekoni + silputtu ruohosipuli
  • ja vielä ituhipeille: ananaat + mozarella + tuore chili tai jalapenolohkot

Eräässä ohjeessa käytettiin täytteenä myös Aurajuustoa. Se ei varmastikaan ole lainkaan huono idea. Käytin tässä erässä raasteena voimakkaita juustoja, puna- ja mustaleimaemmentalin jämät. Vähemmän voimakkaat juustot olisivat ehkä parempi vaihtoehto, etenkin jos täyte ei ole kovin voimakkaan makuinen. Pitsajuustoraaste, jossa on mozzarellaa, voisi olla hyvä vaihtoehto.

Dippejä ja booli

Kaveri meni täyttämään vuosia ja tämähän oli sopiva tilaisuus vähentää omista hää/synttärikekkereistä ylijääneitä booliaineksia. Minulle iski myös dippihimo, joten tein muutamia dippejä maissilastujen seuraksi. Dokumentoidaan ne nyt samalla, kuten käytetty boolikin. Teen aina dippini itse, koska se on helppoa ihan perusmaustekaapin sisällön avulla ja lisäksi useimmat valmisdipit maistuvat järkyttävälle.

Tomaattichili-inkiväärimössö
Teen tämän kaltaista viritystä aika usein kastikkeeksi. Toimii pitsapohjassa (ilman inkivääriä, sekä basilikalla ja oreganolla maustettuna) ja paahdettujen perunoiden ja kanan kastikkeena.
  • 1-2 puna- tai keltasipulia (n. 100 g)
  • reilusti valkosipulia, käytin yhden kokonaisen yksikyntisen
  • 500 g tomaattimurskaa
  • chiliä runsaasti
  • pari rkl etikkaa
  • pari rkl sokeria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa tai soijaa
Sipuli ja valkosipuli kuullotetaan öljyssä. Jos chili on kuivattua, se kannattaa murskata ja laittaa joukkoon pöhisemään. Käytin kaksi punaista chiliä - niitä, mitä nyt yleensä marketissa on - mutta keitos tuntui vielä hieman miedolta ja lisäsinkin pari reilua teelusikallista chilikaupan sauhua. Lisätään tomaattimurska, etikka ja sokeri, joilla poistetaan turha tomaatin happamuus. Jos haluaa kastikkeesta tomaattisempaa, niin voi  lisätä tomaattipyrettä tai silputa muutaman aurinkokuivatun tomaatin mukaan. Inkivääriä tarvitaan senttti tai pari, käytin kuivattua galangajuuren palaa, koska en jaksanut raastella.  Maustetaan suolalla tai  soijalla. Haudutetaan kunnes rakenne on sopivan paksu, ehkä 20 minuuttia.

Valkosipulilinssidippi
Tämä oli oikestaan salaatinkastike, joka löytyi jostain ruokablogista kun koitin keksiä käyttöä punaisille linsseille. Toimii dippinä ja tortillojen kastikkeena.
  • 1 dl punaisia linssejä
  • 2,5 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 valkosipuli raastettuna - tai niin paljon kuin kehtaa (yksi kynnetön sopii mun mielestä)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
Punaisia linssejä keitetään n. 15 minuuttia, eikä niitä tarvitse liottaa etukäteen. Valutetaan turhat vedet pois ja annetaan jäähtyä - keitinveden varmaan voisi maustaa etukäteenkin. Sitten vain sekoitetaan ainekset. Pippureilla maustettu oliiviöljy on mainiota tämän kanssa. Maustetaan suolalla sopivaksi, ehkä teelusikallinen riittää. Päälle rouhitaan vielä hieman mustapippuria, se tukevoittaa makua.

Tässä välissä pitää taas valittaa, että nämä nykyiset maustamattomat, rasvattomat, laktoositottomat ja ravinteettomat jogurtit ovat aivan hanurista. Ne ovat veteliä ja kitkerän happamia. Valion Bulgarian jogurtti on etäisesti kelvollista, mutta kannattaa ehdottomasti ostaa sellaisessa pienessä "sangossa" olevaa turkkilaista jogurttia. Se on paksua, pehmeää, samettista ja muutenkin mainiota. Siitä ei kyllä valitettavasti taida olla pierutautisille tarkoitettua versiota.


Chilikermaviilidippi
  • 1 prk kermaviiliä (vähärasvaiset voi jättää kauppaan)
  • valkosipuli- tai yrttisuolaa
  • (valkosipulijauhetta)
  • chilijauhetta
  • paprikajauhetta
Sekoitetaan ainekset kermaviiliin. Valkosipulin kanssa ei kannata liioitella, chilin kanssa kylläkin. Käytin Intiasta raahattua chilijauhetta (Chinni's chilli powder), joka on reippaasti tulisempaa kuin täältä normaalisti saatava. Piripiri toiminee myöskin. Makealla paprikajauheella dippiin saadaan tukevuutta, mikä ei pelkällä chilillä onnistu. Ripaus mustapippuria ei varsinaisesti huononna dippiä.  Annetaan maustua jääkaapissa n. 20 min ennen tarjoilua.

Basilikapersiljadippi
06.06.2010

  • 2-4 tl kuivattua persiljaa
  • 2-4 tl kuivattua basilikaa
  • mustapippuria, suolaa

Mausteita tulee "noin" määriä, maku kannattaa testata. Maku voimistuu jääkaapissa, joten ihan kohdillen ei tarvitse osua.

Booli
Tätä juotiin omissa hää/synttärijuhlissa ja resepti löytyi intensiivisellä surffaamisella Internetin kätköistä. Monet booleista ovat aivan liian makeita, mutta tämä toimii ainakin minulle. Rakenne on osapuilleen sama kuin Cosmopolitan-drinkissä. Alkon boolilaskurin avulla voi hoitaa skaalauksen tästä tulee noin 5,7 prosentin vahvuinen liuos, josta alkoholi ei puske läpi. Noin seitsemässä prosentissa alkoholi maistuu jo turhan paljon, joten kannattanee vain varautua juomaan enemmän ennemmin kuin säätää vahvempaa boolia.

  • 1 osa vodkaa
  • 1 osa cointreau-likööriä (tai triple sec)
  • 4 osaa sitruunanmakuista soodavettä
  • 8 osaa karpalomehua
  • limemehua (1 lime per 1 tai 2 litraa, maistamalla huomaa)
Kaikkien ainesten kannattaa olla kylmässä, jotta ei turhaan tarvita jääpaloja laimentamaan makua. Käytin Lidlin sitruunanmakuista Freeway -mineraalivettä, sekä McEnnedy karpalojuomaa. Jos jostain saa käsiinsä oikeaa karpalomehua, niin kannattaa ehkä käyttää mineraaliveden sijaan Spritea tai vastaavaa, jottei seoksesta tule liian hapanta. Muutaman iteraation jälkeen yo sekoitus tuotti parhaan tuloksen, Spriten käyttäminen tekee boolista liian makeaa mun makuun. Myöskin Marlin karpalorypälejuoma on turhan makeaa. Limen kanssa ei kannata liioitella, mutta ilman sitä maku jää liian ohueksi. 

    25. marraskuuta 2009

    Linkkejä

    Meni taas pitkään töissä ja vaimo ehti keitellä meetwurstipastaa. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta meetwursti (tai mikä tahansa salami) saa aivan uuden ulkoasun ja tuntuman kun sen paahtaa kunnolla rapeaksi. Helpoimmin tämä onnistuu mikrossa siten, että leikkelee meetwurstista sopivan kokoisia paloja ja asettelee ne talouspaperin päälle. Paloja mikrotetaan ehkä minuutin, ehkä parin ajan, kunnes meetwursti on rapeaa. Paperia tarvitaan keräämään ylimääräinen rasva, jottei eine vetisty uudestaan.

    Mutta pointti oli tämä: Cool Tools -blogissa oli sankarillisesti listattuna intternetin kätköjen reseptipalstoja, sekä Googlen kustomoitu hakusivu, jolla näistä voi hakea mieleistään huttua. Jaeskelin näitä jo Google Readerilla, mutta jatkanpa täälläkin.

    Näistä kaikista sivustoista erityisen hieno on Food 52, jonka kantavana ideana on pitää joka viikko vuoden ajan (52 viikkoa) reseptikilpailu eri teemoista (esimerkiksi "Paras bataattikeittoreseptisi"). Lukijat osallistuvat kilpailuun omilla virityksillään. Sivuston pitäjät valitsevat resepteistä kaksi parasta, yhden per teema, sekä joitakin lupaavia reseptejä. Parhaat reseptit testataan ja kuvataan, jonka jälkeen lukijat voivat äänestää suosikkinsa. Vuoden kuluttua parhaista painetaan keittokirja.

    Tämä on oikein mielenkiintoinen viritys, koska kaikki kilpailu on hauskaa, sekä siksi, että sivuston valokuvat ovat varsin hyviä ruokakuvia - melko minimalistisia ja aidon oloisia. Lisäksi jonkinasteisen vertaisarvioinnin läpikäyneet reseptit ovat uskottavampia kuin yksittäisen hörhön postaamat viritykset.

    22. marraskuuta 2009

    AWY:n possukeitto ja hiivaleipää

    A.W. Yrjänä pitää kirjoittaa ruokakolumnia hesarissa. Hieman yllättävää, mutta tuntuupa herra ymmärtävän rokkaamisen lisäksi jotain ruoastakin. Possukeitto osoitautui erinomaiseksi pöperöksi siasta huolimatta. Koska en osaa olla säätämättä reseptejä ja ihan kaikkia aineita ei ollut, päädyin tekemään muutaman säädön.

    Sian lisäksi lisäsin n. 50 g meetwurstia ja paahdoin sen sian palojen joukossa rapeahkoksi. Tämän ansiosta suolaa ei olisi tarvinnut lisätä lainkaan. Borlottipapuja (tai borlotto-) ei ollut lähikaupassa, joten käytin tavallisia ruskeita papuja. Niistäkin tulee ihan mukuva sose. Lipstikkaakaan ei ollut, mutta koska sen pitäisi maistua samankaltaiselle kuin lihaliemikuution mausteet, korvasin toisen kanaliemikuution lihaliemikuutiolla. Worcester-kastiketta ei ollut, joten lisäsin chilikaupan Jack Daniels -grillikastiketta (se maistuu hieman samalle).

    Piripirin sijaan taas käytin intialaista chiliä, joka yhdellä teelusikallisella taikoi liemen keyvesti tuliseksi. Sipulikin oli punasipulia ja persiljan jätin kauppaan, koska en pidä tuoreesta persiljasta. Taustalla soi Musiikin ystävälliset kasvot (liiiiiihaaaaaakiiiiiiiiirrrrrjaaaaaaaaa) ja kanssa-artisti YUP:n Keittoruokaa.

    Mutta keitto oli oikein mainiota, tukeva, maukas ja chilin kanssa mukavan tulinen. Tämä palautti uskon sikaan ruoka-aineena. Smetanasilmä kruunasi keiton ja hiivaleipäkin onnistui. Vastoin kaikkia järjen sanoja, en nauttinut keittoa tumman oluen kanssa. Sen sijaan testasin Laitilan panimon jouluportterin, joka ei nimestään huolimatta ole olutta, vaan limonadimainen mallaspohjainen juoma. Hyvää. Maku muistutti lähinnä Olvin Omenalimonadia (sitä mustaa, joka ei kyllä muistuta omenaa lainkaan).

    Mutta asiaan. Hiivaleipä tuli tehtyä vahingossa, koska vanhahko kuivahiiva ei tainnut jaksaa kohottaa leipää kunnolla. Siirryin sujuvasti taikinan juuren tekemiseen. Alkuperäinen resepti löytyy useammastakin lähteestä. Tämä on mukavan simppeli leipä, jota tehdessä ei tarvitse liata käsiään. Leipäkoneella tällaista makua ei saa, eikä oikein mikän kaupasta saatava leipäkään vastaa tätä. Leipien rakenne on useimmiten aivan liian kuohkea.

    Hiivaleipä

    Juuri:
    • 0,5 l vettä
    • 2 rkl siirappia, sokeria tai hunajaa
    • 6 dl hiivaleipäjauhoja
    • 0,5 pussia kuivahiivaa
    Käytin myös jämiksi jääneet neljän viljan puuron tähteet. Koska tästä piti tulla simppeli leipä, suolaakin oli mukana pari teelusikallista. Normaalisti se lisättäisiin vasta taikinaan.

    Sekoitetaan aineet ja jätetään vuorokaudeksi odottelemaan. Tuloksena pitäisi olla kupliva, osittain kohonnut taikina.

    Taikina:
    • 2 tl suolaa
    • 5-n dl hiivaleipäjauhoa
    • sulaa voita tai öljyä (aika monessa ohjeessa lisätään, mä en käytä kuin ehkä oliiviöljyä maun vuoksi)
    Taikinaan pitäisi sekoittaa jauhoa niin kauan, että siitä tulee vaivattavaa. Halusin päästä taas helpolla, joten sekoitin puulastan avulla jauhoja n. 5 dl, mikä jätti taikinan hyvin löysäksi. Kohotin taikinaa 30 min ja kaadoin pellille. Pintaan pistellään haarukalla muutamia reikiä tai sitten viiltoja, kuinka luovalla päällä sitä ikinä onkaan. Reiät saavat leivän nousemaan tasaisesti. Löysän taikinan tuloksena on littana leipä, jossa on kuitenkin maku oikea.

    Tämän tyyppisellä virityksellä saa leivän rakenteesta kuohkean, eikä sellaista tyypillisen sakean jauhoista ja melkein kuivaa, kuten aika usein kotitekoisista leivistä tulee. Ehkä pitäisi ostaa muutama leipävuoka ja koittaa onnistuuko tällä reseptillä vuokaleipä. Tavallisten limppujen tekeminen on aivan liian vaivalloista ja sotkuista, jotta sitä jaksaisi harrastaa muuten kuin kokeilumielessä.

    17. marraskuuta 2009

    Wokkikastike

    Sisäänajoin viikonloppuna uuden valurautaisen wokkipannun. Eipä tarvitse polttaa puhki, eikä toisaalta heilutella pään yläpuolellakaan. Wokin materiaalina oli perushuttua: paria paprikaa, vihreitä papuja, tuoretta chiliä, paistettuja nuudeleita (tuoreit, pakastevihannesten keittäminen ei oikein innosta) ja isoja erikseen paistettuja kanankimpaleita. Kana oli marinoitunut vahvassa viisimauste-mustapippuri-seesamiöljymönjässä 30-45 minuuttia ja paistaessa niistä sai hyvin tummia. Mainiota.

    Yritin lisäksi saada lisäksi aikaiseksi uppopaistettua kukkakaalia maustekastikkeella. Jotain tällaista sain Intiassa ja se oli aivan mahtavaa; rapeaa ja mausteista. Tämä yritys ei onnistunut, rakenne oli ok, maku ei. (indian stir fry cauliflower googleen kertonee suunnasta minne mennään, vielä kun muistaisi ruoan nimen)

    Tämän kirjoituksen pointti on kuitenkin dokumentoida soijapohjainen wokkikastike, joka tuli kehiteltyä kun hyvä osa aineista puuttui. Taloussherry katoaa jotenkin mystisesti ja kalakastike oli piloilla. Tämä muistuttaa monta eri teriyaki-sotkua, mutta ei ole makeaa, eikä tarvitse ihmeempiä ainesosia.

    Wok-kastike
    Aikaa kuluu yhteensä n. 20 min

    • 0,5 - 1 dl tummaa soijakastiketta
    • 1 pieni sipuli (25 g ehkäpä)
    • 1 valkosipuli
    • 1 cm inkivääriä
    • n. 2 tl hunajaa
    • 1 tl chilijauhetta tai 1 rkl tuoretta hakattuna
    • 1 rkl seesamiöljyä (tai jotain neutraalia)
    • 1 rkl mallasetikkaa (sitä on mulla hollilla, mutta myös siideri, valkoviini tms toiminevat)
    • (1-2 tl kalakastiketta jos on)
    Sipulista tehdään hyvin pientä silppua ja kuullotetaan seesmiöljyssä kunnes sipuli on läpikuultavaa. Valkosipuli ja inkivääri (tätä on hyvä olla kuorittuna pakastimessa) raastetaan päälle, sekä lisätään chilijauhe tai chili pieninä sukaleina. Annetaan maun irrota hetki, kunhan ei vain polta valkosipulia, ja lisätään loput aineet.

    Kiehutellaan noin 20 minuuttia tai kunnes kastike on paksuuntunut sopivaksi, maizenaa tai vastaavia ei tarvita. Tällainen annos riittää yhteen wokkipannulliseen. Jos vettä on haihtunut liikaa, niin voi lisätä vettä tai muuta nestettä (jossain ohjeessa oli omenamehua, jossain käytettiin ananasmehua). Soijalla ei varmaan kannata jatkaa, koska se on niin suolaista.

    Kastiketta kannattaa maistella maustamisen edetessä, mitat olivat taas jälkikäteen harrison-stetson-menetelmällä valikoituja. Mittasuhteet ovat suunnilleen noin vaikka en muistakaan soijan määrää tarkasti. Tuloksena pitäisi olla noin 0,5 dl kastiketta.

    14. marraskuuta 2009

    Perunarieska

    Pidän kovasti rieskasta, mutta sitä ei täältä etelästä löydy ja kunnollisen tekeminen on osoittautunut yllättävän haastavaksi. Tähän asti.

    Kirosin aiemmin epäonnistuneita gnoccheja ja unohdin taikinanjämät (vajaa kilo) jääkaappiin viikoksi. En viitsinyt heittää sitä menemään ja koska taikinahan on periaatteessa (kananmunaa lukuunottamatta) rieskaa, ajattelin paistaa ne.  Makutestin perusteella taikina oli vielä voimissaan, joten työnsin sen pienten valmistelujen jälkeen uuniin.

    "Kuin naan-leipää, muttei sinnepäinkään" kommentoi vaimo. Hyviä näistä tuli, tämä on toistaiseksi onnistunein rieskakokeilu tähän mennessä. Rieskat ovat hieman sitkeähköjä Seuraavaksi ohje:

    Ohje
    Valmistusaika: 45 minuuttia työstö, kokonaisaika noin viikko
    • 1 kilo jauhoisia perunoita
    • noin puoli kiloa jauhoja
    • 1 kananmuna
    • suolaa 
     (noin puolet määrästä lienee järkevä)

    Perunat keitetään ja muusataan. Sekoitetaan joukkoon kananmuna, hieman suolaa ja jauhoja niin kauan, että sotkusta tulee taikinamaista siten, ettei se enää liimaudu kaikkeen näkyvillä olevaan. Taikina kääritään kelmuun tai työnnetään pussiin ja sitten jääkaappiin, jonne se unohdetaan viikoksi maustumaan. Käytännössä varmaan päivä tai pari riittää.

    Parin päivän kuluttua taikinaan lisätään hieman jauhoja, jotta siitä saa tehtyä pieniä palloja, jotka taas saa kaulittua parin kolmen millin paksuisiksi lätyiksi ilman, että ne jämähtävät kaulimeen ja alustaan. Lättyjen koolla ei ole väliä, mutta paksuuden pitäisi olla sama, jotta ne paistuvat yhtä aikaa. Taikina kohoaa jonkin verran, joten hirveän paksuja ei varmaan kannata tehdä. Minulla taikinaa oli vajaan kilon verran, mistä sai kolme pellillistä rieskoja.

    Rieskoja paistetaan uunissa 250 asteessa vajaat 10 minuuttia, kunnes pinnassa on rieskamaisen ruskeita laikkuja. Ei muuta, syödään.

    11. marraskuuta 2009

    Eines: Grandiosa Mexican (kiviuuni)

    Oli pitkä päivä duunissa, enkä jaksanut tehdä mitään ruoaksi. Sopiva päivä pitsatestille. Grandiosat ovat tähän mennessä olleet ylihintaisia ja lähes mauttomia - typeristä mainoksista puhumattakaan. Lähikaupassa oli nippu Grandiosaa halvennuksessa, miksi se sattuikin silmään (eli silti vielä 2 x varsin mainion rainbow tuplapitsapaketin hintaista) ja sitä myöden koriin.

    Mexican on mulle litmus-testi, jolla koestetaan uudet tai ennestään vieraat känkkylät. Tämä kiviuunigrandiosahan oli mainio: rapea pohja, sopivasti täytettä, josta erottuivat liha, parika ja chili, sekä kastikkeessa oli kevyesti tulisuutta. Chili oli varsin raikasta, eikä mitään normaalin tympeää jalapenoa (tai ehkä olikin, mutta se ei maistunut sille). Maun puolesta päihittää monta känkkyä, tätä pitää kyllä ostaa toistekin.

    Harmi, että tuollainen n. 300 g pitsaa saa nälkäisen syöjän lähinnä kiukkuiseksi.

    8. marraskuuta 2009

    Kookosohukaisia ja omenalimehilloa

    Tänä viikonloppuna on tullut syötyä liikaa. Ohukaistaikina tuli tehtyä eilisen ankan jälkiruoaksi, mutta eipä sen jälkeen jaksanut enää syödä mitään. Ei kyllä tänäänkään enää tarvitsisi mitään isänpäiväkakun jälkeen, jonka teetätin itselleni. Oli mainiota, eikä yhtään niin raskas kuin samankaltainen juustokakku.

    Ohukaistaikinassa maidon voi korvata erilaisilla liemillä tarkoituksen mukaan, kuten vaikka omenamehulla. Tähän mennessä onnistunein on ollut kookosmaito. Lisukkeeksi ajattelin tehdä omenoista, kun kerran niitä on runsaasti, jonkinlaista karamellisoitua hilloketta.

    Toteutus
    Aikaa kuluu n. 30 minuuttia tekemiseen yhteensä, sekä 30-60 minuuttia taikinan turpoamsieen

    Ohukaiset
    • 1 tlk (400 g) kookosmaitoa
    • n. 2 dl vehnäjauhoa (noin puolet nesteen määrästä)
    • 1-2 rkl sokeria
    • 1-2 tl vanilliinisokeria
    • 50 g voisulaa (ei välttämätön)
    • 1 tl suolaa
    • 2 kananmunaa
    Omena-lime-hilloke
    • 2 isohkoa hapanta omenaa
    • 1 rkl limemehua
    • 0,5 dl sokeria
    • 50 g voita (tai suunnilleen saman verran kuin sokeria on)
    Ohukaistaikina ei kaivanne selittelyjä, kamat sekaisin ja jääkaappin turpoamaan ainakin 30 minuutiksi. En lisää yleensä taikinaan sokeria kuin hieman, sillä hillot ovat sitä varten. Vanilliinisokeri taas sopii mainiosti kookoksen kanssa. Taikinasta tullee hieman paksua, sitä voi ohentaa tavallisella maidolla tai jollain muulla sopivalla nesteellä (käytin soodavettä), jotta taikina on riittävän ohutta. Riittävä oheus on ihan perstuntumajuttu, taikinan pitää olla paksuhkoa nestettä mutta ei edes piimämäistä. Selkeää, kyllä sen paistaessa huomaa.

    Sisäänajoin uuden seitsenpaikkaisen ohukaispannun. Mainio kapistus, vaikka onkin painava. Millään muulla kuin valuraudalla ja voilla on sitten ihan turha yrittää paistaa ohukaisia, parempi tehdä pannukakku jos pannussa on pinnoitetta. Puinen voiveitsi on muuten mainio kapine näiden pienten ohukaisten kääntelyyn.

    Hillokkeen voi tehdä ohukaisten paistuessa. Kuoritaan kaksi n. 100 grammaista omenaa ja poistetaan siemenkodat. Lohkotaan noin sentin lohkoiksi. Kasariin tai  sopivaan kattilaan laitetaan hieman voi pohjalle, sulatetaan ja sekoitetaan sokeri mukaan. Annetaan lämmetä jonkin aikaa, alunperin ajattelin karamellisoida seoksen, mutta kärsivällisyys petti ja löin omenat joukkoon aika pian. Lopputuloksena oli hieman karamellimainen hillo. Ehkä parempi näin. Omenat lämmitetään kypsiksi, läpikuultavan pehmeiksi. Muutama isompi voi jäädä raaemmaksi, se vain lisää sutuntumaa. Ainakin mä tykkään. Maustetaan limellä. Ei tämäkään ole välttämätön, mutta se on pirun hyvää.

    Syödään nopeasti kun kumpikin on vielä kuumaa, nämä eivät varsinaisesti enää parane kylmenemisen jälkeen. Ainoastaan vaniljajäätelöpallo saisi tästä vieläkin parempaa.

    Pata

    "Pataruoka lämmittää syksyllä ja talvella." No niin tekevät viski, punkku ja saunakin, mutta noin pitää sanoa jokaisessa patareseptissä, etenkin jos on syksy tai talvi.

    En ihan osannut päättää pitäisikö tehdä burgundinpataa vai pörköltiä, joten aineksia oli jotakuinkin puoliksi kumpaankin, ja lähikauppakin on kiinni isänpäivän kunniaksi. No, eiköhän hyvä osa resepteistä ole keksitty siinä kohtaa kun realismi on yllättänyt kokkiparan housut kintuissa.

    Pidän kuitenkin suuresti padoista ja pataa voi tehdä huoletta paljon kerralla, sillä uudelleen lämmittäessä muona vain paranee. Kaiken lisäksi niitä on lähes mahdoton ryssiä, kaikki pitkään mausteliemessä haudutettu naudanliha on hyvää.

    Toteutus
    Valmistusaika: valmistelut 15 min, haudutus 1,5 - 3 tuntia

    • 500 g - 1000 g nautaa, tällä kertaa lapaa, mitä "huonompaa" ruhonosaa sen parempi
    • 4 suurehkoa sipulia (n. 150 g per mukula)
    • 2 isoa valkosipulin kynttä
    • 1 iso porkkana
    • 5 dl lihalientä
    • 3-5 dl punaviiniä (sitä oli vielä eilen 5 dl)
    • tomaattipyrettä
    • 2 tl rosmariinia
    • 2 tl timjamia
    • 25-50 g makeaa paprikajauhetta
    • 1-2 rkl vahvaa paprikajauhetta (unkarilaista, tai sitten hieman chiliä)
    • suolaa
    • mustapippuria lopuksi
    Nautaa käytetään sen verran kuin tarvitaan, tätä määrää syö pari henkeä 2-3 päivää. Kovin mureaa lihaa ei kannata käyttää, koska se hajoaa mössöksi, jokin halpa paisti lienee parasta. Paloitellaan puolikkaan kananmunan kokoisiksi kuutioiksi ja ruskistetaan nopeasti, ei heitetä paistojätteitä menemään. Valurautapannu oli ankan jäljiltä niin hienossa kunnossa, ettei tarvinnut ajatellakaan öljyä.


    Suikaloidaan sipulit ronskeiksi suikaleiksi. Kuullotetaan ne padassa (mulla n. 3 l valurautapata), lisäillään valkosipulit kun sipulit alkavat olla valmiita. Kaadetaan lihat mukaan ja huuhtaistaan pannun pohjalta paistojämät mukaan. Sipuleiden ja lihan päälle kaadetaan makeaa paprikajauhetta reilusti, 25 g on mun mielestä minimimäärä, jolla oli nyt pakko tulla toimeen. Säädin  makua tulisen jauheen kanssa lopuksi, koska tästä ei varsinaisesti pitäisi tulla tulista ruokaa. Kaksi oli ehkä reilusti. Ihan älyttömästi ei kannata laittaa, koska kastike voi jäädä jauhoiseksi.


    Sekoitetaan paprika tasaisesti lihaan ja sipuleihin. Lisätään muut mausteet, hienoksi kuutioitu porkkana, pari rkl tomaattipyrettä (ehkä, heitin vain jämät poi kun en viitsinyt säästää niitä) ja sekoitellaan. Kaadetaan lihaliemi ja punkku päälle. Maistellaan ja säädetään suolaa ja tulista paprikaa sopivasti. Porkkana kannattaa silputa hyvin pieneksi, koska ylikypsä porkkana on pahaa, mutta siitä tulee hyvä maku. Olisin käyttänyt myös varsiselleriä, jos olisin muistanut ostaa sitä. Gulassiin tulisi vielä yksi tai kaksi paprikaa.


    Nestettä tarvitaan sen verran, että sitä on tilavuudeltaan ainakin kaksi kertaa muiden ainesten tilavuus. Punkku ei ole lainkaan välttämätöntä, mutta sitä nyt sattui olemaan. Pataa haudutetaan ilman kantta (tai uunissa) pienellä lämmöllä kunnes liha on mureaa ja lohkeaa haarukalla, minimissään aikaa menee ainakin 1,5 tuntia.

    Paras tulos tulee kun kaikki sipuli on hajonnut nesteeseen ja pataan on muodostunut paksu, voimakkaan makuinen kastike. Heitin lisäksi sekaan eilisen punkkukastikkeen jämät sekä salsan mausteliemen (kumpaakin oli n. desi). Tuskin niistä haittaakaan on. Jos neste alkaa loppua, lisätään hiljalleen desi kerrallaan lisää vettä, jotta pata ei pääse täysin kuivumaan.

    Lopputuloksena pitäisi olla tiiviihköä kastiketta hieman alle muun sopan tilavuuden verran niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Lisukkeeksi ajattelin tehdä sinappiperunamuusia. Gnocchitaikinan jämät voinee heittää menemään tai sitten paistan ne rieskoiksi.

    7. marraskuuta 2009

    Punaviinikastike

    Maku.fi -saitilta löytyi punaviinikastike. Se oli valitettavan epäformaali, eikä noita rosmariinin tai timjamin oksia aina satu olemaan hollilla (varsinkin kun onnistuin tappamaan taas ruukkuyrttini). Tällä reseptillä tulee mainioin kastike, mitä olen tähän mennessä saanut tehtyä. Pieksee purkkikastikkeet 2-0.

    Toteutus
    • 3 dl punaviiniä (Graffigna Malbec, eipä tuolla niin väliä lie)
    • 3 dl vahvaa lihalientä (perunoiden/pastan keitinliemi + 1 vähäsuolainen lihaliemikuutio tai vastaava määrä fondia)
    • 1 pieni porkkana (75 g)
    • puolikas sipuli tai pari salottisipulia (50 g)
    • 5 kokonaista mustapippuria
    • 1 laakerinlehti
    • 2 tl kuivattua timjamia
    • 2 tl rosmariinia
    • suolaa lopuksi jos tarvitsee
    • pieni nokare voita
    • suurustamiseen maizenaa (ei jauhoja, ne maistuvat)
    Lohkotaan porkkana ja sipulit ja laitetaan kattilaan punkun ja lihaliemen kanssa, samalla kun muutkin mausteet. Lihaliemikuution kannattaa olla vähäsuolainen, koska normaalisti siitä riittäisi ainakin 0,5 litraan nestettä ja tästä tulee noin 4 desiä. Paitsi tietenkin jos pitää suolaisesta. Kasvisliemestä ei tule näin hyvää (vaikka muuten käytänkin sitä useammin). Annetaan kiehua 20-30 minuuttia, kunnes nestettä on nelisen desiä.

    Alkuperäisessä ohjeessa sanotaan, että maustetaan timjamilla tai rosmariinilla. Mun mielestä molempi parempi; muuten pidän enemmän rosmariinista. Timjami sopii paremmin kasviksien sekaan.

    Siivilöidään kiehunut kastike ja kaadetaan takaisin kattilaan. Otetaan pieni tilkka lientä ja sekoitetaan siihen n. 1,5 rkl maizenaa. Tällä saa mun mielestä sopivan kiinteän kastikkeen, joka ei ole ihan nestettä muttei aivan hilloakaan. Mutta ymmv. Kaadetaan suuruste hienona norona kastikkeeseen ja sekoitetaan. Laitetaan samalla pieni nokare (25 g, ehkä ruokalusikallinen) voita sekaan. Tämä tekee kastikkeesta mukavan kiiltävää.

    Jos tämän oheen tuli paistettua lihaa (kuten edellä ankkaa), niin sen paistinjätteitä kannattaa iskeä myös kastikkeeseen. Ankan rasva etenkin on mainiota, lisäsin sitä pari rkl kastikkeeseen. Rasvan puolesta voita ei varmaan olisi enää tarvittu...

    Mitä tämän kanssa voi syödä? Mun mielestä kaikkia kengistä lähtien, ajattelin käyttää loput dippinä. Parasta tässä on valmistamisen yksinkertaisuus.

    Ankka

    Teinpä ensimmäisen kerran itse ankkaa. Harmi, että tulee syötyä niin harvoin. Ankka on kerrassaan mainio elukka; maistuva, murea, helppoa tehdä, halvempaa kuin sisäfile ja maukkaampaa, sekä varsin mainiota luettavaa (paitsi nämä nykyiset italialaiset viritykset, jotka ovat lähinnä säälittäviä).

    Ankan lisäksi pöydällä oli omatekoisia gnoccheja (jotka menivät taas perseelleen), punaviinikastiketta, mikrotettuja vihreitä papuja ja halloumi-juusto salaattia kastikeella. Viininä oli mainiota juhlista yli jäänyttä Graffigna Malbecia. Dokumentoin tuon punkkukastikkeen vielä erikseen, koska se on lopultakin sen verran onnistunut keitos, että sitä kehtaa tarjoilla muillekin.

    Ainekset 
    Aikaa menee kastikkeeseen + ankkaan yhtä aikaa n. 30 minuuttia. Gnocchien kanssa hölmöilyyn turhaantui ihan helvetisti aikaa. Valmisteluja ei juuri tarvittu.

    • n. 400 g ankan rintaa (kahdelle melko sopiva määrä, vaikka paistaessa käntty pieneneekin melkoisesti rasvan sulaessa)
    • hunajaa, suolaa ja pippuria mausteeksi
    • halloum-juustoa (125 g tms)
    • pari tomaattia
    • salaattia
    Salaatti
    • 3 tomaattia
    • puolet jäävuorisalaatista
    • oliiviöljyä noin sentti
    • balsamico-etikkaa noin sentti
    • mustapippuria 
    • n. 150 g halloumi-juustoa 

    Ankkareseptejä on pilvin pimein, mutta paistotapa on aina suunnilleen sama. Tämä oli eka googlen tekemä löytö.

    Huoneenlämpöiseen ankanrinnan rasvakerrokseen viillellään salmiakkikuvio (jos ei ollut jo lihatiskiltä tullessa), jotta rasva pääsee valumaan vuolaana. Hierotaan rasvapuolelle hieman suolaa. Paistetaan vajaat 10 minuuttia keskilämmöllä, kunnes rasva on sulanut ja pinta on mukavan ruskea. Käännetään ja paistetaan vielä hetki, kunnes pinta on ruskea. Laitetaan vuokaan rasvapuoli ylöspäin, sivellään päälle hunajaa ja rouhitaan mustapippuria. Rouhaisin vuoan pohjalle vielä hieman merisuolaa.

    Paistetaan 200 asteiseisessa uunissa 10-15 minuuttia, 10 minuutissa sisus jää hieman punertavaksi, 15 minuutissa tuli kypsäksi (teki mieli kypsää tällä erää).
    Punkkukastikkeen voi laittaa kiehumaan hieman ennen kuin alkaa käsitellä ankkaa. Linnun rinta kääräistään vielä folioon vetäytymään vajaaksi 10 minuutiksi, joten nämä valmistuvat samaan aikaan.

    Lisukkeiden kanssa en jaksanut kikkailla ja löin vain pavut mikroon sulamaan. Ne ovat aina hyviä. Jos eivät ole, niin hieman voita päälle ja taas maistuu.

    Vaimo taisi haluta salaattia vain, jotta pääsi testaamaan salaattilinkoa. Tuo Hackmannin vempele olikin aika mainio, sillä sillä voi myös kuoria perunoita.
    Mutta salaatti on simppeli, pilkotaan aineet ja sekoitetaan ne isossa kulhossa. Kastikkeeseen tuli lasin pohjalle oliiviöljyä ja balsamicoa yhteensä pari senttiä, sekä pari-kolme rouhaisua pippuria myllystä. Suolaa ei kannata lisätä missään nimessä, sillä halloumissa on sitä muutenkin jo kardiovaskulaarisia määriä. Simppeliä ja hyvää.

    Pidän suuresti gnoccheista, mutta en vain saa niitä tehtyä oikein. Italiassa ne olivat mainioita, melkein suuhun sulavia. Mä sain aikaiseksi sitkeitä ja vetisiä klimppejä, jotka tosin olivat ihan ok makuisia sen jälkeen kun ne oli uppokeittänyt ankan jämärasvoissa. Liikaa jauhoa? Liian vähän jauhoa? Vääränlaisia perunoita? Kaikki reseptit ovat saman kaltaisia 1 osa jauhoa, 3 osaa perunaa ja 1 kananmuna. Ehkä en vain osaa. Kaiken lisäksi niissä on hommaa aivan helvetisti.

    6. marraskuuta 2009

    Salsa

    Kekkereistä jäi jäljelle runsaasti maissilastuja ja ne on sopivaa syödä salsan kera. Ja viinin. Ja oluen. Tämä on taas yksi variaatio perussalsasta, jota on tullut tehtyä muutaman kerran.

    Toteutus
    Aikaa paloi 10-15 min + 30 min maustumista
    • 3 tomaattia
    • puolikas keskikokoinen sipuli
    • 1 valkosipuli
    • n. 2 cm inkivääriä
    • 2 punaista voimakasta chilipalkoa
    • (keltaista ja vihreää paprikaa ihan vain esteettisistä syistä)
    • 1 rkl hunajaa
    • 2 rkl etikkaa (siideri, omenaviini, mallas, tai jotain tuomaan hapokkuutta)
    • suolaa
    • mustapippuria
    • ehkä tiraus oliiviöljyä
    Kuutioidaan tomaatit vajaan sentin kuutoiksi ja poistetetaan kovat kantapalat. Jos menit ostamaan tähän aikaan vuodesta kotimaisia tomaaatteja, heitä ne vaikka seinään ja hae jotain makeita hollantilaisia terttutomaatteja tai vastaavia. Niissä on maku mukana. Sipulista tehdään pientä hakkelusta. Päälle raastetaan valkosipuli ja inkivääri.

    Käytin kotimaista tilahunajaa purkista, joka oli varsin kiinteässä muodossa. 10-20 sekunnin mikrotus yhdessä etikan kanssa sai aineesta juoksevaa, jonka sitten sujautinn muiden ainesten sekaan. Lisätään hieman suolaa ja ehkä pippuria, sekä sekoitetaan ainekset hyvin. Oliiviöljyä voi hieman lisätä, tomaatista tulee kyllä paljon nestettä suolan jälkeen, mutta näin liemi käy hyvin kastikkeen pohjaksi, eikä öljystä varsinaisesti haittaakaan ole.

    Seos peitetään kelmulla ja asetellaan jääkaappiin maustumaan 30 minuutiksi. Jos tämä onnistuu yhtä hyvin kuin aikaisemmat vastaavat, niin tuloksena on happaman makea, voimakkaan jälkipotkuinen salsa. Esteettisyyden nimissä kannattaa lisäillä eri värisiä chilejä tai paprikaa ja kaataa enimmät nesteet pois (talteen, se on hyvää esimerkiksi paahtoleivällä).

    Seoksessa on melkoisesti nestettä tomaattien takia.

    Aftermath
    Salsasta tuli juuri sellaista kuin odotinkin. Paitsi, että nestettä oli vieläkin enemmän. Positiivista on, että se maistuu hyvälle. Lisäsin maistamisen jälkeen vielä noin teelusikallisen vahvaa chilijauhetta, koska viipaloidut chilit eivät olleetkaan erityisen voimakkaita.