1. elokuuta 2011

Kanakeitto paprikalla ja kermalla

Tämä resepti on hatusta tehty simppeli modifikaatio kalakeittopohjan päälle tehdystä kanakeitosta. Ainesosat muistuttavat hieman mulligatawny-keittoa, mutta ovat yksinkertaisempia. Nyt myös ensi kertaa keksin jotain hyötyäkäyttöä kanan ohutleikkeille, jotka normaalisti ovat kait lähinnä perkausjätteitä.

Ainekset
  • 400 g kanan rintafileitä tai "ohutleikkeitä"
  • 1 sipuli
  • 1 punainen paprika
  • 1 pieni chili
  • 4 perunaa
  • 200 g tuoretta kukkakaalia (saman verran kuin perunaa)
  • 200 g tuoreita porkkanoita
  • 2 dl kermaa
  • 0,5 l kanalientä
  • oliiviöljyä, suolaa, pippuria
  • tuoretta persiljaa päälle
Toteutus
 
Sipulit, paprika ja chili kuutioidaan pieneksi paloiksi. Kanan rintapalat pienitään tasapaksuiksi levyiksi jotta ne kypsyvät suunnileen samaa tahtia ja maustetaan suolalla ja pippurilla. Padassa kuumennetaan reilu tujaus oliiviöljyä ja pikapaistetaan kanoihin nätti pinta - paljon ei tarvitse tulla kypsiksi. Nostetaan kanat paperilla päällystetylle lautaselle lepäilemään.

Lisätään sipulisilppu, paprika ja chili ja kuullotetaan pari minuuttia, sitten valkosipuli ja jatketaan vielä hetki. Kuullotuksen aikana voidaan kuutioida porkkanat, perunat ja repiä kukkakaali pieniksi nupuiksi. Kun sipulit ovat kuullottuneet lisätään perunat ja kanaliemi. Annetaan kiehua taas kunnes perunat ovat noin 10 minuuttia kypsästä. Lisätään liemeen porkkanat, kukkakaali ja kananpalat kaikkein päällimmäisiksi. Keitetään vielä kymmenisen minuuttia kunnes perunat ja kana ovat lähes kypsiä. Lopussa lisätään vielä 2 dl kermaa ja annetaan kiehahtaa lyhyesti. Lisätään mustapippuria ja suolaa, jos on tarvis.

Syödään - on simppeliä ja hyvää. Aineksia ei ole turhan paljon ja jos aineet ovat tuoreita, myös maut ovat varsin suoraviivaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti