1. toukokuuta 2010

Kermapurjoperunat

Kaikennäköistä on viritelty, muttei mitään merkittävää. Pekonirisotto: tee risotto ja lisää rapeaa pekonia - toimii. Fetatomaattipasta: kypsennetään kirsikkatomaatit Apetinan fetakuutioiden öljyssä kera fetojen, (oliivi- tai aurinkokuivattu tomaatti) sipulin ja valkosipulin, kunnes tomaatit halkeavat. Valutetaan öljy pois, lisätään tomaattimurskaa ja haudutetaan 15 minuuttia. Syödään.

Varsinainen keksintö oli purjon yhdistäminen kermaperunoihin. Peruna ja purjo ovat yhdistelmä, joka olisi pitänyt keksiä jo aikoja sitten.


  • 1 kg jauhoisia perunoita (van Gogh toimii)
  • 1 purjo
  • 2,5 dl kermaa (esim. Valion kolmen juuston kerma on mainiota, säästyy raastamiselta)
  • n. 2 dl maitoa
  • kasvisliemikuutiota, suolaa ja pippuria
Kuorittuja perunoita esikeitetään 10 minuuttia ja pilkotaan vajaan puolen sentin lohkoiksi ja purjoista leikataan ohuita renkaita. Perunat ja purjot ladotaan kerroksiksi, ensin perunoita, tujaus suolaa ja pippuria, sitten purjorenkaita reippaasti ja taas perunoita kunnes tila tai aineet loppuvat. Päällimmäiseksi pitää jäädä kerros perunoita.

Kerma ja maito sekoitetaan. Jos suola ja pippuri jäivät lisäämättä, niin nyt on hyvä hetki lisätä ne kermamaitoon.  Kermaseos kaadetaan vuokaan yhdestä kulmasta ja annetaan nousta alhaalta ylös, jotteivät suola ja pippuri valu yhteen nurkkaan ja purjotkin pysyisivät aisoissa. Rasvanhimoisimmat lisäävät vielä juustoraastetta päälle.

Laatikkoa paistetaan 200 asteessa 20-30 minuuttia kunnes kerma on imeytynyt perunoihin ja pinta on ruskistunut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti