24. joulukuuta 2009

Tomaattipastaa paahdetulla pepperonilla

Puranpa alkuviikolta plogaamatta jäänyttä sumaa, ennen huomisen virittelyjä. Tänään tuli syötyä ähkyksi vanhempien luona melko perinteisen kaavan mukaan; huomenna jatkuu, mutta täysin omilla virityksillä. Vain viini ja mahd olut on jonkun muun tekosia (ja ehkä konjakki ja viskikin).

Tämän pastanpohja taisi olla lisukkeena 30 minute meals -kokkiohjelmassa, joka muuten on aivan rasittavan huono. Liv (sorruin noiden kokkiohjelmien tuijotteluun duunin jälkeen) vielä näyttää kaikkia vähintään kuudetta kertaa uusintana. Tämän ohjelman rouvasihminen, ja kuten parissa muussakin jenkkiohjelmassa, vääntää englantia niin hirvittävällä aksentilla, ettei sitä aivan täysin päin kestä. Mutta täm kuitenkin tarttui kouraan. Paahdettu pepperoni (tai meetwursti) on taas oma viritys, joka keksittiin joskus sfnetin syövereistä.

Tämä on mainiota kamaa, maistuvaa ja nopea tehdä. Aineet ovat taas vähän sinne päin, mutta näin se taas viimeksi tuli tehtyä.

Ohje
Aktiivista kokkausta 15 min, yhteensä 30 min.


  • rasiallinen luumu/kirsikkatomaatteja (tai isompiakin paloina se 150-200 g)
  • puolikas (tai miksei kokonainenkin) valkosipuli, tai pari yksikyntistä
  • pastaa 2-4 hengen tarpeisiin
  • 1 paketti (150 g?) pepperonisiivuja (sitä makkaraa) tai meetwurstia
  • tuoretta basilikaa puolisen nippua (tai vaikka kokonaankin)
  • oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria, ehkä pieni tujaus chiliäkin
Parasta tässä on, että valkosipulia ei tarvitse kuoria. Huuhdellaan tomaatit ja laitetaan isohkoon uunivuokaan, tujaus tai parikin oliiviöljyä ja hieman suolaa päälle. Pistetään valkosipuli kokonaisena mukaan. Hoksaavaisempi lämmitti uunin jo tässä vaiheessa 200 asteeseen, jonne koko satsi sujautetaan noin 15-20 minuutiksi. Homma on valmista kun tomaatit ja valkosipulit ovat pehmeitä. Tomaatit voivat kärventyä, valkosipuli ei - silloin se muuttuu ikävän kitkeräksi.

Noin kymmenen minuutin paahduttamisen kohdalla pastan on syytä ollut jo olla kiehumassa, jotta se valmistuu lähes samaan aikaan tomaattien kanssa. Jätetään pasta hieman al denteä raaemmaksi, koska se kypsyy vielä myöhemmin. Sitten paahdetaan pepperoni mikrossa. Isolle ruokalautaselle laitetaan pari kerrosta talouspaperia ja tämän päälle pepperonit. Mikrotetaan 2-3 minuuttia, kunnes pepperonit ovat rapeita. Talouspaperi imee ylimääräiset rasvat, jolloin ne myös pysyvät rapeina (millään kevytversioilla ei siis pidä mennä hölmöilemään, maku jää paahteluiden jälkeen kammottavaksi). Pienen jäähtymisen jälkeen - eli juuri sen jälkeen kun pasta on valmista - silputaan pepperonit hieman pienemmäksi rapeaksi murskaksi.

Kun kaikki on melkein pykälässä valmistumisen puolesta, poistetaan valkosipuli tomaattien huomasta ja leikataan jompikumpi (ehkä suipompi) pää pois. Puristetaan valkosipulien pehmeät sisukset tomaattien sekaan. Tahnan pitäisi olla lähes voimaista, eikä se oikeastaan maistu valkosipulille, vaan on erityisen pehmeää. Murskataan tomaatit haarukalla tai perunamuusaimella ja sekoitetaan hyvin, maustetaan pippurilla ja suolalla ja ehkäpä chililläkin (tuoreen chilin kera tämä on kuin penne arrabbiatta). Silputaan joukkoon basilikaa ja kaadetaan valutettu pasta päälle. Sekoitetaan kunnolla ja annetaan jäähtyä parisen minuuttia, pasta imee loputkin mehut tomaateista. 

Sekoitetaan pepperonit vasta nyt mukaan, niin ne pysyvät rapeina. Syödään. Neljän hengen annos riittää kahdelle juuri ja juuri, vaikka vatsa, järki, energiamittari ja marttakerho muuta väittäisivätkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti