17. marraskuuta 2009

Wokkikastike

Sisäänajoin viikonloppuna uuden valurautaisen wokkipannun. Eipä tarvitse polttaa puhki, eikä toisaalta heilutella pään yläpuolellakaan. Wokin materiaalina oli perushuttua: paria paprikaa, vihreitä papuja, tuoretta chiliä, paistettuja nuudeleita (tuoreit, pakastevihannesten keittäminen ei oikein innosta) ja isoja erikseen paistettuja kanankimpaleita. Kana oli marinoitunut vahvassa viisimauste-mustapippuri-seesamiöljymönjässä 30-45 minuuttia ja paistaessa niistä sai hyvin tummia. Mainiota.

Yritin lisäksi saada lisäksi aikaiseksi uppopaistettua kukkakaalia maustekastikkeella. Jotain tällaista sain Intiassa ja se oli aivan mahtavaa; rapeaa ja mausteista. Tämä yritys ei onnistunut, rakenne oli ok, maku ei. (indian stir fry cauliflower googleen kertonee suunnasta minne mennään, vielä kun muistaisi ruoan nimen)

Tämän kirjoituksen pointti on kuitenkin dokumentoida soijapohjainen wokkikastike, joka tuli kehiteltyä kun hyvä osa aineista puuttui. Taloussherry katoaa jotenkin mystisesti ja kalakastike oli piloilla. Tämä muistuttaa monta eri teriyaki-sotkua, mutta ei ole makeaa, eikä tarvitse ihmeempiä ainesosia.

Wok-kastike
Aikaa kuluu yhteensä n. 20 min

  • 0,5 - 1 dl tummaa soijakastiketta
  • 1 pieni sipuli (25 g ehkäpä)
  • 1 valkosipuli
  • 1 cm inkivääriä
  • n. 2 tl hunajaa
  • 1 tl chilijauhetta tai 1 rkl tuoretta hakattuna
  • 1 rkl seesamiöljyä (tai jotain neutraalia)
  • 1 rkl mallasetikkaa (sitä on mulla hollilla, mutta myös siideri, valkoviini tms toiminevat)
  • (1-2 tl kalakastiketta jos on)
Sipulista tehdään hyvin pientä silppua ja kuullotetaan seesmiöljyssä kunnes sipuli on läpikuultavaa. Valkosipuli ja inkivääri (tätä on hyvä olla kuorittuna pakastimessa) raastetaan päälle, sekä lisätään chilijauhe tai chili pieninä sukaleina. Annetaan maun irrota hetki, kunhan ei vain polta valkosipulia, ja lisätään loput aineet.

Kiehutellaan noin 20 minuuttia tai kunnes kastike on paksuuntunut sopivaksi, maizenaa tai vastaavia ei tarvita. Tällainen annos riittää yhteen wokkipannulliseen. Jos vettä on haihtunut liikaa, niin voi lisätä vettä tai muuta nestettä (jossain ohjeessa oli omenamehua, jossain käytettiin ananasmehua). Soijalla ei varmaan kannata jatkaa, koska se on niin suolaista.

Kastiketta kannattaa maistella maustamisen edetessä, mitat olivat taas jälkikäteen harrison-stetson-menetelmällä valikoituja. Mittasuhteet ovat suunnilleen noin vaikka en muistakaan soijan määrää tarkasti. Tuloksena pitäisi olla noin 0,5 dl kastiketta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti